Mikään ei voita lähtöalueen starttijännää paitsi maaliintulo. Maaliviivan ylitys. Raskas matka loppuu. Voi istahtaa maahan, ja ympärillä on pelkkiä yhtä helpottuneita hymyjä. Vaikkei kisan kärkisijoja olisi kolkutellutkaan tai ollut edes kolkuttelua lähellä, ylävitosia heitellään sijoituksista riippumatta. Monille polkujuoksu on juuri tätä. Itsensä voittamista.
Viime vuoden Aulanko Tower Trailissa nähtiin upeita suorituksia. Sijoitukset olivat sivuseikka, kun pahin vastustaja oli oma jaksaminen ja kenties edellä menevän selkä. Maaliin mentiin koska niin on päätetty. Maaliin mentiin, vaikka mäet olivat kuluttaneet reidet tyhjiin ja pulssi laukkasi. Mielessä oli vain koko ajan lyhenevä matka ja maaliviiva.
Mirjam Leyser ihastui Aulangon maisemiin
Raisiolainen Mirjam Leyser oli viime kesän Aulanko Tower Trailissa elämänsä toisessa polkukisassa. Aiempaa kokemusta oli hankittu Paavo Nurmi Trailista 12 km:n matkalta. Sileällä oli taittunut Berliinin puolimara, mutta poluilta ei kokemusta juuri ollut muutamaa pidempää treeniä lukuunottamatta. Aulanko Tower Trail oli sukellus syvään päähän. Me palasimme hetkeksi viime kesän kisatunnelmiin:
- Tiesin, että kymppi menee hyvin enkä kahteenkymppiinkään kuolisi. Ajattelin että Aulanko Tower Trail olisi juuri passeli matka tähän väliin. Kuuteentoista kilometriin asti kaikki menikin kivasti. Sitten alkoi jaloista puhti loppumaan. Siinä vaiheessa muistin myös, että ne kovimmat nousut ovat reitin loppupuolella. Auts!
Jep, se ei ole mikään puistokävely. Onhan 22 kilometriä kuitenkin aika pitkä matka mennä. Oliko jaksamisen kanssa mitään ongelmia?
- No siinä vaiheessa kun polut loppui, ja siirryttiin maaliin johtavalle tieosuudelle niin luulin kyllä oikeasti kuolevani. Jalat olivat aivan turtana. Nousut olivat tehneet tehtävänsä. Onneksi tienlaidan kannustus tsemppasi jatkamaan, mutta oli se kyllä kärsimystä jaloille.
Kuullostaa ihan oikealta polkujuoksulta! Maali tuli siis helpotuksena?
- Ihan siinä maalisuoralla näin kun aviomieheni oli odottamassa maalissa lasten kanssa. Siinä vaiheessa alkoi kyyneleet virtaamaan, eikä juoksua voinut lopettaa, vaikka mieli oli jo varmaan lopettanutkin. Kaappasin meidän nuorimman pojan syliini ja tultiin yhdessä maaliviivan yli. Hieno hetki meille molemmille, mutta minulle varmaan vielä vähän hienompi.
Vau. Nuo ovat niitä hetkiä kun laji ja kisa antaa todellakin parastaan. Taisit saada kuin saadakin kisasta sen voittajaolon?
- Kyllä mulle tuli maaliviivan ylityksestä sellainen olo, että voitin koko kisan, vaikka taisinkin olla ihan häntäpäässä. Tajuttoman hyvä fiilis ja jalkoja särki koko kotimatkan, mutta ei haitannut koska olin ylittänyt itseni ja tuonut tämän kisan maaliin.
Ja tätähän polkujuoksu ja BTTF -osakilpailut ovat. Hienoja kisatapahtumia, joissa tsempataan muita, haastetaan itseään eteenpäin ja ollaan oman kisan ehdottomia ykkösiä. Ei näet tarvitse olla huippu-urheilija osallistuakseen kisaan, eikä tarvitse olla huippuunsa viritetty polkuohjus nauttiakseen kauniista maisemasta ja iloisesta kisatunnelmasta.
Niin, se tunnelma! Jos vähän ennen lähtölaukausta BTTF -maalialue on yksi hermostunut ryhmävarustesäätö, on kisan jälkeen maalialueella yhteiset juhlat. Vertaillaan omia kokemuksia ja paiskitaan ylävitosia polulla tavattujen uusien kavereiden kanssa. Ollaan rehellisesti iloisia omasta ja kisakavereiden juoksusta.
Siihen fiilikseen jää muuten koukkuun. Onneksi kaikkea tätä ja vähän enemmänkin on luvassa kesällä Aulanko Tower Traililla.
